Jarkon runoja ja tarinoita

Jarkey

Mulla on vaan

yksi teekuppi

mut

ei kai se haittaa

sä voit juoda ensin

ja lisää siihen sokeria………….

Jarkey

Jarkey

Pirtin ikkunan rapsahdus

aamun valon heijastus

tuoksua kahvin

napsahdukset pesästä

tulen nieliessä puita kitaansa

paljas jalka astuu ruoho jo lämmennyt

heikko hentoinen tuulahdus järveltä

raikas järvi hiljaa liplattaa kuin pianisti säveliään

vene kulkee joutusasti veden pinnan väreilemään rikkoo

paikat vertyy voimakas veto hikikarpalon otsalle tuo

verkot painavat veneen pohjalle katiskat ja siellä räpistelevät veneen pohjalle muiden seuraksi

aamukahvia sekoitellen auringon lämpö iholle laskeutuen

hymy huulilla jo suussa limppua maistellen

Jarkey

Jarkey

Sun luona varjon jonkun muun näin

sua suudellen ja sut yöhön kietoen

sä et silmiäs koskaan avannutkaan

sillä et tunnetta oikeaa kestänyt ois

sillä liian paljon sydämessäsi kannettavaa oli

kai sen kaiken kanssa kulkea voi

vaan haavat voiko ne koskaan pois umpeutua

mä mielestäni voinka palan elämää pois jättää

jotta sua voisin vailla tuskaa rakastaa

Jarkey

Jarkey

Sun silmäs silmun lailla kevääseen avautuneet

sun kosketus kuin leijuvan lumihiutaleen herkkyys ja hentous

sun sanas laulua kauneinta aamun ensi säteen säveleen

taivaan punainen kajo hiljaa kulkee yllemme kun me toisiimme kietoudutaan

mä sain herätä sinun päivääsi ja mä annoin sinun kulkea sisälleni

kun se sydämessäni niin hyvältä tuntui

enkä jaksa pelätä enään huomista

sä olet siinä etkä mennyttä tai tulevaa

me ollaan nyt tauko elämän

ja olemme hiljaa pysähtyneet

Jarkey

Jarkey

Me yöhön yhdessä kuljettiin

kuu yllemme laskeutuen

me sävelet savun sekaan soitettiin

mä laskin lukua kun sä laskit latuja

sä aina oikotielle ohitit

laulusi lujina pysyivät

kun elämä kolisi ja lommot koristeita olivat

kaikki jotain tahtoivat

ja sä itsesi annoit

ja mä sua sitten kannoin yli kivien ja vannoin sulle ystävyyttäni

mä sun sanas loppuun lauloin siihen viime levyn laitaan

ja kun mä jo luulin susta otteen saaneen

sä katseen viimeisen muhun luoden

mä kanssas kai katsoin

taakse taivaankannen kauneuden

mä tunsin otteen niin lopen väsyneen kädestäni irtoavan

sä sanoit kaikki hyvin

niin hyvä kun sä siinä lähellä

olet nyt ja olit aina

ihan oikeasti mun ystävä

Jarkey

Jarkey

Malja pöydälle jäänyt ja siihen jäätynyt

liesi kylmennyt ikkunat huuruun peittyneet

jäljet hävinneet sanat sammuneet

hiljaisuus vailla kosketusta

kun mä katson tuota

hiljaisuutta niin sydämessäni

tuo maailma taas herää eloon

niin paljon enemmän olisin halunnut sanoa

mutta olisinko sillä saanut aikaa lisää

vai ajattelinko vaan itseäni

näin voi olla hyvä

jos kuitenkin siitä vain itkulla selviän

Jarkey

Jarkey

Sä siinä oot vaan et mua nää

voiko yksinäisyys  mut sylistäs syödä

ja mut myydä yksin kulkemaan

kun annat mulle hetken

niin voitko antaa myös itsesi

voinko sit vielä joskus

viereesi painautua

tuntien kosketuksesi

joka oikeasti koskettaa

Jarkey

Jarkey

Ei kai se haittaa jos en vaan ymmärtää voi

mut syökö se mut kokonaan

jos en anteeks pysty antamaan

mutta enhän mä pysty edes unohtamaan

mä suljen silmäni ajalta millekkä en mitään voinut

musta on aina uuteen vaan vanhaa ei mun tarvi enää tunteakkaan

kaikkialla kaipaus samanlainen ja toive itselle hyvästä ja rakkaudesta omasta

suudelmasi samanlainen vaan aina erimakuinen

mutta sä olet nyt siinä ja mä tunnen sen sydämessäni

mä katson sua nyt erilailla ja kanssas matkaa teen kauas vuosien taa

enkä sylistäni sua enään laske

Jarkey

Jarkey

Voi kun mä voisin ikävää rakastaa

silloin se ei ehkä minua aina muistoillansa satuttaa voisi

kun sitten ne kauniitkin muistot minut itkemään saa

vaan silloin voin kyllä olla onnellinen

Jarkey

Jarkey

Mä sut siinä kaupan kulmalla näin

Kylmissäs kädet syvällä taskussa kulkijoilta kuulin sun tupakkaa kysyvän

Se olit sinä sieltä samalta kylältä mun ritari joka mut aina mopolla koulusta kotiin vei

mä sulle kakskymppisen kouraan työnsin ja puristin sun kättäs

sä katsoit mua silmiin mutta et enään muistanut

itku pyrki silmään ja mä sanoin sulle

mulla on kaikki kuvat meistä tallella

sekin kun sä asemalla mulle heilutit kun mä lähdin opiskeleen

mun mies metallin hohtoisessa mersussaan taputteli vatsaansa

mun pitää mennä voitko vielä huomenna tulla

tää tie on mun koti sä mut löydät täältä

sä tulit ja mut asemalle veit ja kysyit noustaanko junaan uuteen

ja haluatko herätä kanssani aamuihin samoihin

mä tiedä mitä musta jäljellä on mut kai mä vielä koittaa voin

voitko sitten vuokseni pieniä vapauksia antaa kun mä itseeni taas rakennan

sun sydämes kai sama on mä sen kuitenkin tunnen

ulkokuoresi vähän kolhuja saanut  ja mielesi mustia sanoja

tää unta varmasti on miks sä kaiken jättäisit vuokseni

jos kaikki kuorta hopeaa on ja välkettä upeeta kulkevaa

mä mieluummin kanssas puita pesään lisään ja aitoa rakkautta sulta saan

ja jäätyneestä mökin ikkunasta tähtiä aitoja taivaan sanoja hiljaa yhdessä kuuntelemme ja katselemme

huulet rohtuneet ja kylmän polttamat huullillesi pehmeille suudelmaan painuu 

 ja vielä käsi karheakin rutistukseen pusertuu 

Jarkey